Lahden kokoomus asettaa Lahden kaupungin tapahtumayhtiö Eventum Lahti Oy:n hallitukseen liiketoiminnan ja tapahtuma-alan ammattilaisia. Juha Viljamaa johtaa tapahtumayhtiön hallitusta puheenjohtajan roolissa ja Krista Heinonen aloittaa hallituksen jäsenenä.
Juha Viljamaa on pitkäaikainen ja kokenut liiketoiminnan ja hallitustyöskentelyn ammattilainen ja Lahden kaupunginvaltuuston jäsen. Liiketoiminnan johtotehtävien ja hallitusvastuiden lisäksi hän on vaikuttanut mm. useisiin kansainvälisiin hiihdon massatapahtumien onnistumiseen niin kotimaassa kuin ulkomailla. Viljamaa on erittäin motivoitunut uudesta hallitusvastuustaan Lahden kaupungin organisaatiossa.
”Jatkamme yhtiön kehittämistä ja tähtäämme yhdeksi Suomen parhaista tapahtumatoimijoista ainutlaatuisessa Sibeliustalossa ja suurtapahtumat mahdollistavassa messukeskuksessa. Näin teemme Lahdesta paremman paikan asua ja tuemme omalta osaltamme Lahden kaupungin kasvustrategiaa.”, Viljamaa kommentoi tapahtumayhtiön tulevaisuutta.
Lahtelainen Krista Heinonen työskentelee tapahtumajohtajana Helsingissä Nelonen Media Live-yrityksessä (Nelonen Media Live on osa Sanoma-konsernia). Tapahtumajohtajana Heinosen vastuulle kuuluvat operatiivisen johtajan ja tuotannon esihenkilön tehtävät. Heinonen on kiitollinen mahdollisuudesta päästä vaikuttamaan myös kotikaupunkinsa tapahtumien menestykseen.
”Tapahtumilla on kiistatta suuri merkitys kaupungin elinvoiman ja kehityksen kannalta. Ne eivät pelkästään houkuttele matkailijoita ja kävijöitä, vaan ne myös edistävät paikallista taloutta. Tapahtumajärjestäjät ovat keskeisiä ja merkittäviä kumppaneita kaupungeille. Vetovoimainen tapahtumastrategia tukee tapahtumajärjestäjiä menestymään, ja hyvä yhteistyö luo perustan tehokkaalle tapahtumateollisuuden kehittämiselle. Mielestäni Lahden tulee löytää oma omaleimaisuutensa muiden tapahtumakaupunkien joukossa, jotta se voi erottua edukseen ja houkutella yhä enemmän kävijöitä”, Heinonen kommentoi tapahtumatoiminnan mahdollisuuksia Lahdessa.
Lahden kokoomus kierrättää paikkojansa Eventum Lahti Oy:n hallituksessa, kun hallituksen aiempi puheenjohtaja Sari Niinistö valittiin Päijät-Hämeen hyvinvointialueen hallituksen puheenjohtajaksi.
Lisätietoja:
Juha Viljamaa, 0400-499 099
Krista Heinonen, 040-778 2222