Ehdokkaiden joukossa on tälläkin kertaa kokeneita valtuutettuja ja ensimmäistä kertaa ehdokkaaksi asettuvia henkilöitä.
Kokoomuksen ehdokaslistalla on jo nyt monen ammattikunnan edustajia eri toimialoilta. Vaikuttaneeko maailman yleinen levottomuus ja turvallisuustilanne ehkä siihen, että Lahden Kokoomuksen ehdokaslistalla on jo kolme sotilastaustaista ehdokasta.
”Todella iloinen olen siitä, että nyt nimitetyissä ehdokkaissa on kokeneita, istuvia valtuutettuja, jotka ovat halukkaita jatkossakin kantamaan vastuuta kotikaupunkimme kehittämisestä. Erittäin otettu olen myös siitä, että nimettyjen joukossa on monta ensikertalaista, jotka haluavat valtuustoon nimenomaan kokoomuksen listalta”, sanoo Lahden Kokoomuksen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Marko Varjonen.
Nyt nimettyjen ehdokkaiden joukossa on kokeneita kuntapäättäjiä kuten Sari Niinistö, jolla on pitkä kokemus kuntapolitiikasta, mutta myös ensikertalaisia kuten Lassi Leivo, joka marraskuussa ideoi some-kampanjan tukeakseen paikallisia yrityksiä. Niinistön lisäksi istuvista valtuutetuista ehdokkaiksi nimettiin Marko Lindqvist, Hannu Rahkonen ja Jukka Ruhberg.
Uudet nimet kokoomuksen kuntavaaliehdokkaiksi (16):
Hemming Christian, yrittäjä
Jaakkola Tapio, talousjohtaja
Kemppainen Esa, sales manager
Kivioja Martti, diplomi-insinööri, yrittäjyysasiantuntija
Kraft-Tapionsalo Seija, toiminnanjohtaja
Leivo Lassi, ylikersantti (opetusaliupseeri)
Lilja Janne, senior consult
Lindqvist Marko, upseeri, majuri (evp)
Mironoff Mia, rehtori, taidepedagogiikan asiantuntija
Mänty Bess, KTK, headhunter
Niinistö Sari, KM, hyvinvointialuehallituksen pj
Rahkonen Hannu, kapteeni (evp)
Ruhberg Jukka, yrittäjä
Taipale Esko, rehtori
Toivio Seeli, sellisti-laulaja, musiikin tohtori
Vaara Lauri, erityisasiantuntija, luokanopettaja
Aiemmin nimetyt Lahden Kokoomuksen kuntavaaliehdokkaat (24):
Arjoranta Marko, isännöitsijä, myyntipäällikkö
Harmaala Miina, sairaanhoitaja YAMK, yksikönpäällikkö
Heikkinen Minna, hallintotieteen maisteri, sairaanhoitaja
Heinonen Krista, tapahtumajohtaja
Kaukinen Arttu, DI, toiminnanjohtaja
Kotinurmi Heikki, luokanopettaja
Laatta Saara, fysioterapeutti, yrittäjä
Lidsle Harri, muusikko
McCarron Francis, valtiotieteiden maisteri, toimitusjohtaja
Mäkilä Johannes, KTM, toimihenkilö
Niskanen Riku, opiskelija, yrittäjä
Norja Susanna, social media manager
Närhi Anita, yrittäjä, opiskelija
Oivo Jari, varatuomari
Pyykkönen Mona, kansanedustajan avustaja, YTK
Pälli Markus, yksikönpäällikkö
Pölkki Tarja, erityisopettaja
Rantanen Ida, diplomi-insinööri, coach & project manager
Rautapää Teresa, FM, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja
Rive Sami, ensihoitopäällikkö
Smolander Lea, liikunnan- ja luokanopettaja
Suonpää Jouni, KTM, yrittäjä
Viljamaa Juha, yli-insinööri
Virta Ronja, opiskelija