Lahden aluepalvelutoimikunta on saanut noin vuoden kestäneen työnsä päätökseen. Nyt valmistunut esitys etenee kaupunginhallituksen ja myöhemmin kaupunginvaltuuston käsittelyyn, joten lopulliset päätökset tehdään vasta poliittisen käsittelyn edetessä.
Vuoden aikana aluepalvelutoimikunnassa tehty parlamentaarinen yhteistyö ja laaja yhteiskehittäminen ovat itsessään merkittävä saavutus. Eri valtuustoryhmät ovat perehtyneet laajaan kokonaisuuteen, hakeneet yhteisiä ratkaisuja ja tuoneet valmisteluun erilaisia näkökulmia. Tätä työtä on tärkeää hyödyntää myös jatkossa.
Kokoomuksen lähtökohtana on, että Lahden palveluverkkoa kehitetään taloudellisesti vastuullisesti ja pitkäjänteisesti. Jatkokäsittelyssä esitystä on tarkasteltava kokonaisuutena ja riittävän taloudellisen tiedon pohjalta.
Kasakkamäen koulun osalta esitykseen tehty muutos on tärkeä. Alueelle jäävä 1.–4.-luokkien koulu huomioi paremmin alueen asukkaiden vahvan palautteen. Myös ratkaisun taloudelliset vaikutukset on arvioitava jatkovalmistelussa.
Nastolan alueen osalta esitys avaa mahdollisuuden selvittää yläkoulun ja nuorisotilan sijoittamista Kirkonkylälle. Kukkasen yläkoulu toimii tällä hetkellä Nastopolissa, ja nykyinen sijainti tulee olemaan osa palvelukokonaisuutta vielä pitkään. Siksi kyse on ennen kaikkea Nastolan ratkaisusta 2030-luvulle. Kokoomus on linjakkaasti Kirkonkylän kouluratkaisun takana ja pitää tärkeänä, että vaihtoehto selvitetään perusteellisesti.