Lahden Kokoomus
Jäsenkirje, 3/2021
Puheenjohtajan tervehdys
Kokoomus tuo yhteiseen pöytään ratkaisuja
Olemme tehneet hartiavoimin töitä ja saaneet kuntavaaleille asetettuun alkuperäiseen määräaikaan mennessä täyden 88 kokoomuslaisten kuntavaaliehdokkaan listan Lahteen. Asettamamme tavoite monipuolisesta, laadukkaasta ja uusiutuvasta ehdokaslistasta onnistui yli odotusten. Heti alkuun haluan kiittää kaikkia niitä, jotka osallistuivat ehdokashankintaamme. Aivan valtava urakka, joka yhdessä saatiin maaliin. KIITOS!
Emme tinkineet asettamistamme tavoitteista missään vaiheessa ja haimmekin mukaan eri ikäisiä ja eri alojen osaajia ja ammattilaisia ja olen erittäin ylpeä ja kiitollinen tästä joukosta. 60% ehdokkaista on uusia, joista suurin osa myös uusia puolueen jäseniä. Miehiä on 60%, naisia 40% ja ehdokkaiden keski-ikä on tippunut hieman viime kerrasta ollen nyt 48 vuotta.
Ehdokasporukka on sekä taloudellisesti että inhimillisesti vastuullista tulevaisuutta tekevien ehdokkaiden lista. Erityisen iloinen olen siitä, miten tämä porukka on alusta lähtien osoittanut kertakaikkisen kiitettävää yhteistyöhalua ja -kykyä sekä vahvaa sitoutumisesta yhteisten asioiden hoitoon sekä kampanjointiin.
Seuraavat kolme kuukautta keskitymme kuntavaaliteemojemme esille tuomiseen eri tavoin huomioiden pandemian aiheuttamat rajoitukset, jotka auttamattomasti vaikuttavat kampanjointiimme. Olemme panostaneet verkkonäkyvyytemme mm. uudistamalla verkkosivumme www.lahdenkokoomus.fi sekä löytäneet uusia tapoja kuntalaisten tavoittamiseen sosiaalisen median kautta. Lähempänä vaaleja tulemme toki näkymään myös katukuvassa sekä perinteisessä mediassa.
Pidetään huoli, että kaikki pysyvät tässä uudessa kampanjointiajassa mukana. Autetaan viestimme saavuttamisessa niitä, joille digiloikka ei ole mahdollista. Pidetään huoli omalta osaltamme siitä, että vaalit käydään turvallisesti ja vastuullisesti. Tsempataan toinen toisiamme ja lisätään kuntalaisten luottamusta siihen, kuinka äänestämällä kokoomuslaista ehdokasta kaupungin kehitystä tehdään hyvässä yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa luottamusta vahvistaen.
Ehdokkaille toivotan mitä parhainta iloa ja tekemisenmeininkiä. Nyt kun kaupungin paras ehdokaslista on kasassa keskitytään siihen, että vaali-iltana sininen tolppa nousee korkeimmaksi. Kokoomus on ainoa oikea vaihtoehto kaupungin uudelleenrakentamiseksi pandemian jälkeen; me kykenemme yhteistyöhön, me haluamme löytää ratkaisuja, me toimimme vastuullisesti ja me haluamme tehdä ihmisille hyvää.
Kevätterveisin,
Milla Bruneau
Kokoomuksen Lahden Kunnallisjärjestön puheenjohtaja