Blogi

Vihdoin Pikku-Veskulla alkaa tapahtumaan

Lahden keskusta tulee laajenemaan tulevaisuudessa Pikku-Veskun puistoon päin, joten alueen kehittäminen on jo nyt tärkeää. Rantakartano on uusi osa keskustaa ja jatkaa keskusta-aluetta kohti Pikku-Veskun puistoa. Täten olisi lyhytnäköistä olla uudistamatta Pikku-Veskun puistoa alueen muiden kohteiden tapaan. Alkuvuodesta puistossa ollut Elämysten puisto veti tuhansia lahtelaisia ja ympäryskuntien asukkaita Pikku-Veskulle ihailemaan upeaa valotaidetta. Puistoon on helppo tulla niin autolla, kävellen tai linja-autolla ja keskustan palvelut ovat aivan nurkan takana. Miksi puiston kehittämiseen ei olla ryhdytty aikaisemmin?

Kesäisinä viikonloppuina Pikku-Veskulla kuhisee satoja nuoria nauttimassa kesäillasta ystäviensä kanssa, mutta muina aikoina siellä on huomattavasti hiljaisempaa. Puistossa ei ole mitään aktiviteetteja, jotka houkuttelisivat lahtelaisia sinne. Seikkailupuisto, oleskelulaituri ja pelialue lisäisivät huomattavasti puiston houkuttelevuutta myös päiväsaikaan. Täten puisto olisi elinvoimainen ympäri vuorokauden ja palvelisi monipuolisesti kaikkia lahtelaisia iästä riippumatta. Erityisesi nuorten näkökulmasta eri aktiviteettien lisääminen Pikku-Veskulle vahvistaa puiston asemaa nuorten ajanviettopaikkana.

Pikku-Vesijärven puiston kehittämissuunnitelma ei siis sulje pois puiston asemaa viihtyisänä ulkoilu- ja ajanviettoalueena, vaan lisää viihtyisyyttä monipuolisilla aktiviteeteilla ja oleskelupaikoilla. Keskusta-alueen ei tule olla rauhallinen, vaan elinvoimainen, jossa ihmiset haluavat viettää aikaa. On jokaisen etu, että Lahden keskusta on viihtyisä, elävä ja puoleensavetävä, jotta niin lahtelaiset kuin ympäryskuntien asukkaat haluavat tulla sinne viettämän aikaa.

Mona Pyykkönen
Kuntavaaliehdokas (kok.)
Lahden Kokoomusnuorten puheenjohtaja