Vuosikymmen 2020 muistetaan jo nyt maailmaa ravisuttaneista tapahtumista ensin globaalin pandemian ja nyt Eurooppaa kohdanneen raa’an hyökkäyssodan takia. Omat ajatukseni ovat vahvasti ukrainalaisten luona niin täällä Lahdessa kuin rintamalla.
Tammikuussa 2023 eduskuntavaalikampanjat pyörähtävät totisesti käyntiin kaikkialla. Kukaan ei tiedä, mitä seuraavat neljä vuotta tuovat tullessaan. Niin kuin emme tienneet menneistäkään. Pärjäämme kyllä, kun meillä on päättäjiä, jotka kestävät kriisejä ja osaavat tunnistaa yhteiskuntaa ravisuttavat asiat ajoissa.
Ennakointia olisinkin maan hallitukselta odottanut enemmän – viimeisimpinä koko maata ja kansalaisia koskettavassa energiakriisissä, johon on tartuttu auttamattoman myöhässä, kun kansalaisten ja yritysten sähkölaskut hipovat tasolla, joista kaikki eivät tule selviämään.
Kokoomus on esittänyt jo syyskuussa erilaisia toimia sähkölaskun helpottamiseksi, lue lisää Kokoomuksen toimintaehdotuksista täältä.
Hyvinvointivaltio tarvitsee kilpailukykyisen Suomen
On voitava luottaa siihen, että Suomi on vielä kymmenenkin vuoden kuluttua hyvinvointivaltio. Se tarkoittaa, että epäonnen kohdatessa pidetään huolta, sairas saa hoitoa ja lapsen koulu on edelleen turvallinen ja oppirikas yhteisö. Näitä asioita pidetään yllä turvaamalla Suomen kilpailukyky.
Päättäjiksi on siis valittava ihmisiä, joihin voimme luottaa missä tahansa tilanteessa. Vaaleissa ei ole kyse lupauksista. Kysymys on siitä, että valitaan oikeanlaisia ihmisiä vaikeisiin paikkoihin tekemään arvolähtöisiä päätöksiä.
Minulle ne arvot ovat
työ,
talous ja
tulevaisuus.
Tulevaisuuden rakentaminen vaatii vahvan talouden lisäksi uskottavan ulkoisen turvallisuuden, mitä omat puolustusvoimamme ja tuleva Nato-jäsenyys entisestään vahvistavat. Välittömästi on satsattava myös maamme sisäiseen turvallisuuteen koko ajan lisääntyvän jengiväkivallan kitkemiseksi ennen kuin olemme sillä kovasti puhutulla “Ruotsin tiellä”.
Hyvinvointivaltion pelastaminen tarvitsee kilpailukykyisen Suomen ja siihen tarvitaan uusia tekijöitä. Olen valmis tähän työhön ja kiitän jo etukäteen kaikkea apua kampanjani eri osa-alueilla. Toivottavasti tapaamme kasvokkain tulevan talven ja kevään aikana mahdollisimman paljon. Aikatauluni päivittyvät jatkuvasti verkkosivujeni etusivulle.
Mennään kohti vuotta 2023 uteliain mielin.
Milla Bruneau
Varakansanedustaja ja yritysjohtaja Lahdesta