Blogi

Tue paikallista tapahtuma-alan yrittäjää

Tapahtuma-alan ahdinko puhuttaa. KOKO Lahden heikko taloustilanne ei ole yllätys. Normaalitilanteessa tapahtuma-alan monimuotoiset yritystoiminnot ruokkivat toinen toistaan: yksi yritys lisää toisen elinvoimaa.

Tätä elinvoimaisuutta on mahdollista puolustaa pandemiatilanteesta huolimatta tukemalla paikallisia yrityksiä.

SUURTEN TOIMIJOIDEN, kuten KOKO Lahti, sijasta sydäntäni särkee pienempien toimijoiden tilanne. Tapasin paikallisen tapahtuma-alan yrittäjän, jonka toimeentuloa ja palkanmaksukykyä on koeteltu.

Tapasin paikallisen työntekijän, jolle yrittäjä ei ole voinut maksaa palkkaa. Korona on vienyt monen tapahtuma-alan toimijan työt. Erityisen väärin on, etteivät valtion tukimuodot ole koskettaneet kaikkia.

VALTIO ON ANTANUT ahkeruudesta keppiä. Hetkittäin toimintakykyiset yritykset eivät välttämättä ole saaneet valtion tukia. Jotkut ovat joutuneet maksamaan saamansa tuet takaisin.

Tukipolitiikka ei ole ollut yhdenvertaista tai kannustavaa. Pienet ja suuret yritykset ovat hyötyneet ja sinnitelleet, mutta ahkerat välimallin toimijat ovat jääneet yksin.

Olen huolissani tapahtuma-alan ahdingon taloudellisista vaikutuksista yhteiskuntamme rattaissa. Ennen kaikkea murehdin, miten tapahtuma-alan ihmiset jaksavat.

Millaista henkistä taakkaa toimeentulostaan tarvitseekaan kantaa päivästä toiseen?

ON TÄRKEÄÄ, ETTÄ näkyvä, väkevä, ihmismassoja kokoava, yhteisöllisyyttä lisäävä ja elämyksellinen toimiala on edelleen toimintakykyinen, kun taas saamme jatkaa elämäämme normaalimmin.

Koska Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen on Tapahtumateollisuus ry:n puheenjohtaja, toivon Lahden kaupungin tukevan paikallisia, KOKO Lahtea pienempiä toimijoita ahkerasti. Ne synnyttävät työtä ja hyvinvointia yhtä lailla.

Vetoan myös teihin Lahden nykyiset ja tulevat päättäjät: ostakaa kuntavaalikampanjoidenne striimaus- ja studiopalveluita pieniltä tapahtuma-alan toimijoilta.

Ammattilaisia kaupungissamme riittää – toivottavasti koronakurimuksen jälkeenkin.

Teresa Rautapää
Kuntavaaliehdokas