Ensisijainen ratkaisukeino on lastensuojelu, jonka kyky puuttua päihteiden käyttöön on lastensuojelulain ja vajavaisen päihdekuntoutusosaamisen takia olematon. Päihdekierrettä syventää laitokseen sijoitus, jossa ahdistus ja kapinointihalu kasvavat ja nuorten oma alakulttuuri kilpailee aikuisten auktoriteettia vastaan. Nuoret osallistuvat huumeiden salakuljetukseen ja kauppaamiseen jopa laitosten omissa tiloissa. Hatkareissujen tekeminen on arkipäivää. Poliisi ei etsi aktiivisesti nuoria, vaikka teletietojen jäljitys olisi teknisesti mahdollista. Päihdekierre syvenee nopeasti.

On ajan kysymys, milloin peli menetetään, sillä nykyinen lainsäädäntö estää huonetarkastukset ja huumeseulat ilman niin kutsuttua painavaa syytä. Päihteitä käyttävän nuoren äitinä olisin toivonut huomattavasti tiukempaa puuttumista lainsäädännön keinoin. Tätä toivovat myös vertaistukiryhmämme lukuisat vanhemmat. On kohtuullista olettaa lapsemme olevan laitoksessa sellaisessa henkisessä ja fyysisessä turvassa, jota emme sillä hetkellä ole nuoren rajattoman käytöksen takia pystyneet kotioloissa takaamaan.

Lastensuojelun keinovalikoimana on liikkumavapauden ja yhteydenpidon rajoitukset, jotka toimivat aikansa, mutta varsinainen päihdekuntoutus jää liian usein huomiotta. Päihdekuntoutuspaikkojakin on mutta toistaiseksi liian vähän suhteessa kasvavaan ongelmaan.

Maksamme korkean hinnan näistä normaalielämään sopeutumattomista nuorista. Huoli ei ole yksin päihdeongelmaisten perheiden, vaan kasvavan ongelman takia kaikkien. On aika nähdä nykyisen lainsäädännön sudenkuopat ja todeta, että lastensuojelu ei yksin riitä päihdeongelmaisen nuoren kuntoutukseksi. Nuoret tarvitsevat kohdennettua ja ammattitaitoista päihdekuntoutusta. Päihdekuntoutus on yhteiskunnan investointi parempaan tulevaisuuteen, jotta seuraukset jatkossa eivät tulisi kalliiksi.

Mia Mironoff, tanssitaiteen maisteri, rehtori, kuntavaaliehdokas (kok.)