Aluevaalien vaalipäivä on sunnuntainan 23.1. Uudet aluevaltuustot aloittavat toimintansa 1.3., ja yksi aluevaltuuston tehtävistä yhdessä kuntien kanssa on ennaltaehkäisevä toiminta, johon kuuluu muun muassa liikunta. Aluevaltuuston tulee mahdollistaa kaikenikäisille ihmisille monipuoliset liikuntamahdollisuudet sisällä ja ulkona, koronatilanteesta ja vuodenajasta riippumatta.
Tällä hetkellä Päijät-Hämeessä kuntosalit ja julkiset sisäliikuntapaikat ovat kiinni, eivätkä ihmiset pääse harrastamaan liikuntaa sisätiloissa. Päijät-Hämeeseen tarvitaan lisää ulkoliikuntapaikkoja,mutta niistä ei ole hyötyä talvisin, koska ulkona on 30 senttimetriä lunta ja 20 astetta pakkasta.
Samaan aikaan kun kuntosalit ja sisäliikuntapaikat ovat kiinni, anniskeluravintolat ovat avoinna. Vuonna 2016 alkoholinkäytön välittömät kustannukset julkisella sektorilla olivat noin miljardi euroa.
Liikkumattomuudesta aiheutuneet suorat terveydenhuollon kustannukset Suomessa olivat vuonna 2018 noin 595 miljoonaa euroa. Näillä euroilla saataisiin palkattua Päijät-Hämeeseen lisää hoitajia, toteutettua maakunnallinen terapiatakuu ja turvattua pelastustoimen palvelut. Liikkumattomuus ja sen vähentäminen on otettava huomioon kaikessa päätöksenteossa, jotta vaikuttavuutta saadaan lisättyä.
Ihmisten liikkumattomuus tulee yhteiskunnalle pitkällä aikavälillä erittäin kalliiksi, kuten myös alkoholinkäytön haittavaikutukset. Siksi kehotankin ihmisiä äänestämään aluevaaleissa sellaista ehdokasta, joka haluaa tehdä töitä liikkuvamman Päijät-Hämeen puolesta.
Mona Pyykkönen
Hämeen Kokoomusnuorten puheenjohtaja
aluevaaliehdokas