Blogi

Järjettömät pysäköintirajoitteet muutettava heti

Keskiviikkona alkoi puhelimeni piristä lähes tauotta. Puheluissa Ankkurin alueen asukkaat kertoivat, että useampi Ankkurin kaduista on muutettu lähes kokonaan vain tunnin pysäköinnin salliviksi ympäri vuorokauden ja myös viikonloppuisin. Ihmettelin asiaa ja kävin tarkastamassa, onko näin. Näin todellakin oli. Menin asiaa kysymään pysäköinninvalvojalta, joka laputti parhaillaan autoja Proomukadulla. Hän kertoi pysäköintirajoitteiden tulleen, jotta kotihoidon autot voisivat pysäköidä työnsä hoitamiseksi. Myös pysäköinninvalvoja ihmetteli päätöstä muuttaa suurin osa pysäköintipaikoista tunnin parkeiksi.

Kaupungilta on toivottu jo vuosia, että se mahdollistaisi kotihoidon työntekijöille pysäköintimahdollisuudet ilman pysäköintivirhemaksun saamista. Tämä on oikeutettu toivomus, koska ikäihmisiä hoidetaan kotona koko ajan enemmän laitoshoidon sijaan. Tärkeä kotihoidon työ pitää pystyä hoitamaan ilman viivytyksiä ja uhkaa pysäköintivirhemaksuista. Pysäköinninvalvojan mukaan suuri osa veloituksettomista parkkipaikoista on muutettu tunnin paikoiksi koko kaupungin alueella.

Ankkurin asuntoalue on kaavoitettu pahimman laman aikaan 90- luvulla. Kaavoittaja ei silloin ole vaatinut rakentajilta riittävää määrää pysäköintipaikkoja talojen asukkaille, puhumattakaan vierailijoista. Varsinkin Ankkurissa ja Ruoriniemessä asukkaat tarvitsevat kadunvarsipysäköintiä autoilleen ja vierailleen. Päätöksellä, jolla on muutettu suuret osat tärkeistä ”asukaspaikoista” tunnin parkeiksi, aiheutettiin merkittävä ongelma asukkaille, vaikka hyvää tarkoitettiin auttamalla kotihoidon yksiköiden pysäköintiä.

Muuttamalla pysäköinnit tunnin parkeiksi, ei asukkaille anneta edes mahdollisuutta ostaa ns. asukaspysäköintioikeutta, kuten maksullisen pysäköinnin alueilla. Mihin siis asukkaiden ja vierailijoiden autot tulee siirtää? Ainut mahdollisuus on maksulliset sataman tai Sibeliustalon parkit. Sataman parkki on kesäaikaan muutenkin täysi, eikä Sibeliustalon pysäköintialueen tukkiminen alueen asukkaiden autoilla kuullosta järkevältä.

Mikäli kotihoidon pysäköintihaaste olisi haluttu hoitaa järkevästi, kaupunki olisi voinut antaa vastaavan kortin kotihoidon autoille, kuin invapysäköinti- kortti on. On turhaa pelätä, että kotihoidon ammattilaiset alkaisivat käyttää virka-autojensa pysäköintioikeutta väärin omassa työssään.
Mielestäni Lahden kaupungin kaupunkiympäristön palvelualueen päätös on kumottava ja päätettävä uudelleen niin, että asukkaat saavat jatkossakin pysäköidä autonsa kadulla, mikäli taloyhtiöllä ei ole riittävästi paikkoja ja kotihoidon autoille myönnetään pysäköintiluvat tärkeän työnsä hoitamiseksi.

Juha Rostedt
Kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja (kok)