Lindqvist Marko (sit.) 54 v. Keski-Lahti

Majuri, sotatieteiden maisteri

– Upseeri ja Herrasmies. Rakkaudesta Lahteen-
”Lahti ei ole minulle vain kaupunki. Se on koti ja perhe, joita rakastan yli kaiken”
-Toimiva kaupunki tehdään yhdessä-

Olen 54-vuotias lahtelainen upseeri ja herrasmies, puoliso, isä ja isoisä. Lapseni ovat jo täysi-ikäisiä ja lentäneet 
pesästä, mutta eivät kotikaupunkiamme kauemmas. Nuorin lapsenlapsistani on perheessäni jo viidennen polven lahtelainen. Myös syntyperäiset vanhempani asuvat lähellä kotiani. Lahti ei ole minulle vain kaupunki. Se on koti ja perhe, joita rakastan yli kaiken.
Olen saanut Lahdelta ja sen ihmisiltä paljon. Olen ehdokkaana kuntavaaleissa, koska koen että nyt on minun vuoroni ja aikani antaa Lahdelle jotain takaisin.

JÄMÄKKÄÄ ITSEVARMUUTTA JA EMPAATTISTA YMMÄRRYSTÄ
Työskentelen puolustusvoimissa upseerina. Sotilasarvoltani olen majuri ja koulutukseltani sotatieteiden maisteri. Sotilasuralla on ollut merkittävä rooli vuorovaikutustaitojen kehittäjänä. Olen avoin, rauhallinen, esitän mielipiteeni selkeästi ja lähestyn asioita kehityshakuisesti. Toisten ihmisten kunnioittaminen ja huomioonottaminen, suoraselkäisyys, periksiantamattomuus, yhteistyö, tasapuolisuus ja oikeudenmukaisuus ovat minulle perusarvoja ja kaiken tekemisen kulmakiviä.
Olen mukana Lahti Hopen toiminnassa. Haluan edes pienellä panoksellani olla tukemassa vähävaraisten lapsiperheiden toimintaa, erityisesti liikunnan ja urheilun osalta. Olen myös mukana kehittämässä oman asuinalueeni toimintaa olemalla yksi asukasyhdistyksen puuhahenkilöistä. Tämä mahdollistaa samalla viihtyisän keskustan kehittämisen yhtenä toimijana.
Tärkeimpänä “harrastuksena” pidän yleistä hyvinvointia. Arkeani ohjaa terveet elämäntavat; liikunta, ruokailutottumukset, unen merkitys. Olen sosiaalisesti aktiivinen, mikä on myös tärkeä osa hyvinvointia. Tämän aktiivisuuden kautta olen saanut tutustua lukemattomiin hienoihin ihmisiin

TOIMIVA KAUPUNKI TEHDÄÄN YHDESSÄ
Minulla on monialaiset yhteistyöverkostot joka suuntaan ja kaikille aloille. Haluan olla kehittämässä Lahtea yhdessä näiden ihmisten kanssa. Henkilökohtaiset kontaktit jokaiseen Lahden “sopukkaan” auttavat minua kuulemaan ruohonjuuritason toimijoiden ääntä ja mielipiteitä, päätöksiä valmisteltaessa sekä tehtäessä.
Vahvuuteni on selkeästi liikunnan ja urheilun alueella. Olen harrastanut tai ollut mukana lähes jokaisessa lajissa, mitä Lahdesta löytyy. Henkilökohtaiset kontaktit kaikkiin Lahden alueen liikuntatoimijoihin antavat minulle erinomaiset mahdollisuudet olla luomassa liikunnan ja hyvinvoinnin tekijöiden välille kaikkia palvelevaa yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta.
Pian koittaa aika jatkaa arvokasta maanpuolustustyötä reservistä käsin. Uusi tilanne avaa minulle erinomaisen mahdollisuuden luoda elämääni uusia uria ja tehdä työtä Lahden ja lahtelaisten eteen