Blogi

Yrittäjyyskasvatuksen mahdollistaminen kouluissa lisääntyy

31.3.2021
Blogi

Yrittäjyyskasvatuksen mahdollistaminen kouluissa lisääntyy

Jopas jotakin. Harvoin sytyn näin spontaanisti kirjoittamaan kuin nyt.
Aamuteeveessä oli pätkä, jossa kerrottiin muutamien menestyneiden suomalaisyrittäjien lahjoittaneen yhteensä 6 miljoonaa Euroa koulujen yrittäjyyskasvatuksen lisäämiseen. He näkevät tärkeäksi sen, että kaikilla lapsilla ja nuorilla tulee olla mahdollisuus saada jo koulussa tietoa yrittäjyydestä, edes yrittäjämäisestä asenteesta työelämässä. Kukaan meistä ei varmasti kuvittele, että kaikista tulee tämän myötä yrittäjä. Eikä näin voisi ollakaan, jotta myös erialojen työntekijöitäkin löytyy niin yksityisen kuin julkisen puolen tehtäviin.

Olennaisinta mielestäni on, että jokaiselle koululaiselle on tämän kautta mahdollisuus luoda asenne, että sinä pystyt, jos tahdot, menemään kohti omia tavoitteitasi. Ovat ne sitten itsenäinen yrittäjyys tai halu tehdä palkkatyönsä niin hyvin, että voi löytää siihen terveen motivaation. Menestyä ja saada tyydytys tekemästään työstä on jo sinällään kova juttu. Se auttaa myös haluun oppia koko ajan jotain uutta, koska se on välttämättömyys työssä kuin työssä. Erityisen tärkeää se on yrittäjänä toimiessa, koska kukaan muu ei siinä pysty luotsaamaan karikkojen yli kuin se yrittäjä, toki työntekijöidensä kanssa yhteistyössä, silloin kun sellaisiakin on.

Tämä yrittäjyyskasvatuksen mahdollistaminen on muutenkin monisyinen juttu. Lapset ja nuoret ovat sen suhteen keskenään hyvin erilaisessa asemassa. Osa saa varmasti tervettä kannustusta uskomaan itseensä kotona, osa välttämättä ei. Siinä asiassa olemme hyvin erilaisessa asemassa lapsuudessamme. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että se ei ole ainakaan vanhempien taloudellisesta asemasta kiinni, vaan siitä, miten vanhemmat itse suhtautuvat elämään ja sen suomiin mahdollisuuksiin vaikuttaa siihen itse. On ihmisiä, joiden elämä on sivusta katsoen ja käytännössäkin rankkaa, mutta jotka siitä huolimatta luovat positiivista asennetta ympärilleen, saaden omat lapsensakin uskomaan, että sinä osaat, sinä pystyt.

Oma unelmani yrittäjyydestä syntyi muistikuvieni mukaan 15-16-vuotiaana. Se johtui siitä, että oppikouluaikana menin koulupäivien jälkeen töihin lahtelaiseen naistenvaateliikkeeseen, jossa sain työkavereilta ja liikkeen omistajalta oppia paljon. Tärkeimpänä oppina työelämäasenteen, josta on ollut hyötyä läpi elämän. Tiesin, että haluan joskus olla kauppias, ala ei suinkaan ollut selvä, ennen kuin sitten, kun lopulta perustin Lahden keskustaan oman Lastenputiikki Lilliputin. Sitä ennen ehdin kokea työelämää palkansaajana niin yksityisellä kuin valtiolla. Lopulta vähän vaille 30-vuotiaana sen tein, perustin oman yrityksen kauppiaana. Uskaltauduin jopa palkkaamaan silloin ensimmäisen työntekijän. Tuosta rohkeudesta taputtelen itseäni selkään vieläkin. Eihän minua ihan täyspäisenä pidetty, kun irtisanouduin Puolustusministeriön palveluksesta vakituisesta tehtävästä Hennalassa. Tulin siitä eteenpäin kokemaan elämäni parhaat työvuodet kaikkine haasteineen ja onnistumisineen yhdessä henkilökuntani kanssa, joita mieluiten työkavereikseni kutsun.

Nostan olematonta hattua näille yrittäjille, jotka ovat nähneet hyväksi ja tärkeäksi ojentaa taloudellisen tuen tuolle arvokkaaksi näkemälleni koulutukselle. Tästä uneksimme yhdessä muidenkin Lahden Yrittäjäjärjestön hallituksen jäsenien keskuudessa jo vuosikymmeniä sitten. Tulevaisuudessa näyttää enemmän ja enemmän siltä, että yhä useampi nuori joutuu käyttämään rohkeutta ryhtyä yrittäjäksi. Kaikilla aloilla se ei ole enää pelkästään unelma, vaan kenties ainoa mahdollisuus työllistää itsensä. Toivotan menestystä elämään ihan joka ainoalle lapselle ja nuorelle. Uskokaa itseenne ja mahdollisuuksiinne. Sinä osaat, sinä pystyt.

Merja Vahter
kaupunginvaltuutettu, kok
kaupunginhallituksen jäsen
kuntavaaliehdokas 2021

Blogiin liitetyssä kuvassa kanssani kaksi Lilliputin myyjistä Rajasen talon myymälässä Rautatienkadun mäessä 1980-90-luvun vaihteessa.