Toni Putula
Kaupungin taloudellinen tilanne on muuttunut haasteelliseksi ja tarvitsemme ripeitä sekä kestäviä päätöksiä tilanteen vakauttamiseksi.
Kokoomus on valmis konkreettisiin toimenpiteisiin kaupungin talouden tasapainottamiseksi ja palveluiden parantamiseksi. Aiomme keskittyä rakenteellisiin uudistuksiin, säästötoimenpiteisiin ja niukentuvien resurssien tehokkaampaan käyttöön. Haluamme panostaa elinvoimaan ja työllisyyttä lisääviin hankkeisiin.
1. Tehokkaampi palvelurakenne ja hallinnon supistaminen uuden johtamisjärjestelmän ytimessä
Haluamme kohdentaa kaupungin resurssit sujuvampaan arkeen ja palveluihin. Kriittinen hallinnon ja johtamisen rakenteen tarkastelu sekä digipalveluiden hyödyntäminen on oleellista.
Uudistusten myötä voimme vähentää hallinnon kerroksia ja panostaa paremmin talousohjaukseen, työllisyyden hoitoon, koulutukseen ja kaupunki-infraan.
2. Julkisen yhteistyö yksityissektorin kanssa
Kaikkia julkisia palveluita tulee tarkastella myös siitä näkökulmasta, että voisiko yksityinen sektori tuottaa saman laatutason kilpailukykyisemmin? Aivan oleellista on tulevaisuudessa yksityisen ja julkisen sektorin tiiviimpi yhteistyö. Pidämme tärkeänä, että lahtelaisilla on jatkossakin valinnanvapautta palveluiden suhteen.
3. Investointeja, elinvoima-hankkeita ja työllisyyteen panostamista
Elinvoimainen kaupunki houkuttelee investointeja ja saa uusia työpaikkoja. Vain kasvava työllisten määrä kasvattaa aidosti verotuloja. Haluamme panostuksia yrittäjyyteen, yritysten toimintaedellytysten parantamiseen sekä public&private -kumppanuuksia. Alueen Invest-in tavoitteet tulee saavuttaa.
Lahti ei hoida enää työttömyyttä, vaan Lahti hoitaa jatkossa työllisyyttä.
4. Kestävät ja pitkäjänteiset säästöt
Tänä vuonna kaupungin käyttötalous-suunnitelmat avattiin ja välittömistä säästötoimenpiteistä johtuen vuoden 2024 alijäämä on merkittävästi ennustettua parempi. Työn tulee kuitenkin jatkua.
Tavoittelemme lisää rakenteellisia säästöjä, jotka mahdollistavat talouden tasapainon ja kaupunkimme tulevaisuuden oikeankokoisella organisaatio- ja palvelurakenteella. Kokoomus on valmis tekemään useita muutosesityksiä Kaupunginhallituksen talousarviokäsittelyssä 4.-5.11.
5. Kuntaverotuksen ennustettavuus luo vakautta
Kokoomuksen tavoite on keventää lahtelaisten verorasitusta.
Uudistusten ja säästötoimenpiteiden ansiosta voimme mahdollisesti välttää kunnallisveron korotukset, mikä tukee kaupunkilaisten ostovoimaa, yritysten investointeja ja alueen elinvoimaa. Talouden tasapainottamisen myötä varmistamme, ettei veronkorotuksia tarvita edes tulevina vuosina.
”Teemme työtä, jotta kaupunkimme talous on vakaalla pohjalla, ja lahtelaisille tarjotaan laadukkaita palveluita kestävästi ja tehokkaasti,” toteaa valtuustoryhmän puheenjohtaja Toni Putula.
”Nyt tarvitaan rohkeita ratkaisuja ja uutta ajattelua, jotta kaupunkimme voi kasvaa ja menestyä tulevaisuudessa.”
Lisätietoja:
Toni Putula
toni.putula@lh.lahti.fi